Perjantaina 19.09.2008 klo 12.00 lähdimme kohti Tamperetta. Mukanamme oli meidän 98-tyttöjen lisäksi 97-ja 96-tytöt. Ensin katsoimme elokuvaa Bratz Rock Angels, jonka jälkeen katsoimme Yksin kotona 4 (Home Alone 4). Kahden tunnin kuluttua olimme Pihtiputaalla ja pysähdyimme `vessa´tauolle. Suurin osa meni kuitenkin ostamaan karkkia. Sen jälkeen jatkoimme matkaa. Bussissa piirsimme, katsoimme Harry Potter ja Liekehtivää pikaria ja me 98-tytöt Anastasiaa. Jonkin ajan kuluttua pysähdyimme Hirvaskankaalle syömään. Ruokana oli makaronilaatikkoa, lihapullia, perunamuusia ja vihanneksia. Juomaksi sai vettä, maitoa tai kotikaljaa. Jälkiruoaksi sai jäätelöä. Noin tunnin kuluttua jatkoimme matkaa ja ajoimme Tampereelle. Perillä olimme noin klo 20.00. Veimme laukut ylös ja lähdimme syömään iltapalaa. Iltapalaksi oli trip-mehu ja omena tai banaani. Syönnin jälkeen meillä oli vapaata aikaa n. 45 min, jonka jälkeen pesimme hampaat, vaihdoimme pyjamaan ja luimme, ennen kuin valot sammutettiin ja ryhdyttiin nukkumaan.